Kun kaveri lopettaa juomisen, se ei tarkoita, että sinun täytyy

Kun lopettaa alkoholinkäytön, ympäristö saattaa reagoida voimakkaasti.

Viimeisen kuukauden aikana olen nähnyt muutaman Facebook-postauksen, joissa joku hehkuttaa innoissaan aikaa, jonka on ollut tipatta, absolutisti, vapaa alkoholista. Ja joka kerta postaajan seinä täyttyy onnitteluiden lisäksi negatiivissävyisistä kommenteista: miksi noin radikaali päätös? Mitä haittaa on kohtuukäytöstä? Minä en ainakaan lopeta, mitäs hauskaa sitten on!

Tämä on alkoholista itsensä vapauttaneille hyvin tuttua. Syykin on ymmärrettävä: kun joku muuttaa käytöstään terveellisempään suuntaan ja tekee isoja päätöksiä, se tekee ympärillä oleville hankalan olon: pitäisikö minunkin? En tahdo! Ahdistaa! Kuka nyt juo kanssani?

Samaa kokevat muutkin, jotka tekevät valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja. Kun kaveri alkaa vegaaniksi tai vain kasvissyöjäksi, niin kyllä sekin saattaa pistää miettimään omaa lautasta ja nostaa ikäviä tunteita pintaan.

Olen useissa haastatteluissa, kirjoituksissani ja kirjassa Vapaa viinistäkin sanonut, että pelkäsin kavereiden kaikkoavan viinistä vapautumiseni vuoksi. Olen myös kertonut, että huoli oli turha: kaverit pysyivät ja uusiakin tuli.

Kun aikaa on kulunut, on todettava, että muuttuivat ne kaverisuhteet kuitenkin.

Ensinnäkin joistain kavereista tuli nyt läheisempiä kuin ennen, ja toisten kanssa ei enää ole kovinkaan paljon puhuttavaa. Jotkut eivät kehtaa juoda, kun toinen ei juo, ja näemme siksi harvemmin. Minun kanssani ollaan, kun halutaan itsekin olla tipatta, ja kun halutaan juoda kunnolla, mennään toisten kanssa.

Kaksi ystävää pisti välit poikki kokonaan, vieläkään en ihan ymmärrä miksi.

Mutta kun jokin ovi sulkeutuu, toinen avautuu. On tullut uusia ystäviä, sellaisistakin, jotka ovat aina olleet elämässä mukana, mutta jostain syystä eivät niin lähellä.

Se että alkoholinkäytön lopettaminen muuttaa ja jopa katkaisee ihmissuhteita, kertoo, kuinka merkittävä sija alkoholilla on kulttuurissamme ja ideologiassamme. Skumppalasillisen tai tuopillisen symbolinen merkitys on valtava: skumppa kruunaa kaiken ja tuopin äärellä keskustellaan syntyjä syviä (mitä ei ilmeisesti voi tehdä, jos lasissa on vaikka vettä). Meillä on myös voimakkaita negatiivisia uskomuksia liittyen ihmisiin, jotka eivät käytä alkoholia.

Siksi ei ole helppoa hypätä veneestä ja ruveta raittiiksi. Eikä asiaa tee helpommaksi se, että joutuu jatkuvasti puolustamaan päätöstään ja jopa vähättelemään sen hienoutta, ettei toisille tulisi paha mieli.

Muistan hyvin millaista myllerrystä ajatuksissa ja tunteissa kävin ensimmäisen absolutistisen vuoden: olin rakastunut uuteen elämääni, mutta myös vereslihalla ja suojaton: ikään kuin vastasyntynyt. Halusin hehkuttaa onneani, mutta samaan aikaan pelkäsin, että muut eivät hyväksy. Että minut leimataan takakireäksi raivoraittiiksi, joka haluaa raitistaa kaikki muutkin.

Se oli herkkää aikaa.

Siksi toivoisin, että ihmiset miettisivät ennen kuin alkavat tivata perusteluja toisten ihmisten omaa elävää koskeville päätöksille. Toki saa kysyä, mutta on eri asia kysyä vilpittömän uteliaasti, kuin uhmakkaasti kohtuukäyttöä puolustaen.

Toivoisin myös, että mahdollisimman moni raitistunut uskaltaisi avoimesti puolustaa päätöstään ja asettaisi ihmisille rajat jämäkästi, itseään ja päätöstään kunnioittaen. Ei enää selittelyjä ja muiden omatuntojen rauhoittelua, vaan tehdään selväksi, että asia ei kuulu muille. ”Tämä on minun elämäni ja minun päätökseni. Ei sinun.”

Sehän vapauttaa samalla myös kyselijän: hän saa edelleenkin juoda.

Ylipäätään ihmiset saisivat olla puuttumatta toisten valintoihin, mikäli ne eivät vahingoita muita. Jos toisen ratkaisu herättää voimakkaita tunteita, niin on ehkä syytä pysähtyä miettimään miksi. Vastaus ja alkusyy nimittäin löytyy sieltä omasta päästä.

Kevät tulee, annetaan kaikkien kukkien kukkia 
Ira Koivu

Ps. Vapaa viinistä kirjasta on viimein tulossa e-kirja! Julkaisupäivä ei vielä ole tiedossa, mutta annan kuulua kun tiedän.