Alkoholismin määritelmiä on varmaan yhtä paljon kuin määrittelijöitä. Missä vaiheessa tapa muuttuu riippuvuudeksi, ja milloin se taas muuttuu alkoholismiksi? En osaa sanoa.

En haluaisi tehdä tiukkoja määritelmiä, koska en pidä lokeroinnista. Mielestäni jokainen saa ihan itse määritellä oman tilansa. On kuitenkin selvää, että ihminen, joka ei kykene lopettamaan juomista, vaikka alkoholi on tuhonnut hänen elämänsä, on alkoholisti.

Mutta olinko minä alkoholisti? Tein vuosien mittaan lukuisia alkoholitestejä ja lähes kaikista sain ”puhtaat paperit”, koska en juonut aamuisin, en ottanut krapularyyppyjä, en jättänyt töitäni tekemättä alkoholin vuoksi, kukaan ei ollut ilmaissut olevansa huolissaan juomisestani ja niin edelleen.
Minulle oli vuosien harjoittelun myötä kehittynyt kuitenkin tapariippuvuus, joka voimistui pikkuhiljaa niin, että viinistä tuli viikon kohokohta jota odotin malttamattomana. Siitä tuli liian tärkeää. Enkä pystynyt olemaan kohtuukäyttäjä, koska minä pidin siitä olotilasta mikä viinistä tulee, maku oli oikeasti sivuseikka (vaikka tietenkin join vain hyvälaatuisia viinejä ja esitin muiden mukana sen olevan vain kulinarismia).

Jos minulta nyt kysytään, olenko alkoholisti, vastaan, että en ole. Minulla on geneettinen taipumus alkoholismiin ja minulla oli alkoholiongelma. Jos olisin jatkanut juomista, minusta olisi ennen pitkää tullut alkoholisti. Mutta se, että olen myöntänyt ongelmani ja lopettanut juomisen, tekee minusta absolutistin – ei alkoholistia.

Käytän Vapaa viinistä -kirjassa termejä alkoholismi, alkoholiriippuvuus, addiktio ja alkoholiongelma. En näe syytä erottaa näitä voimakkaasti toisistaan, koska lopulta kyse on vain saman asian aste-eroista. Oma näkemykseni kuitenkin on, että viralliset tilastot vähättelevät alkoholiriippuvaisten määrää.

Jos mietit onko sinulla ongelma, luultavasti sinulla on. Me ihmiset olemme erilaisia ja vaadimme itseltämme eri asioita. Toinen syö päivittäin munkkeja tai juo alkoholia, eikä tunne siitä syyllisyyttä eikä häpeää. Voiko silloin puhua ongelmasta?
Toinen saa kauhean moraalisen krapulan pienemmästäkin, ahdistuu ja häpeää. Jos oma toiminta ei sovi itselle ja aiheuttaa itsetunnon alenemista ja ahdistusta, kyseessä on ongelma: ihminen ei elä kuten syvällä sisimmissään haluaisi.

Toki on olemassa alkoholisteja, jotka pieksevät perheensä ja juovat kotinsa alta, eivätkä koe tarpeelliseksi lopettaa juomista. Mutta tästä aiheesta on jo kirjoja hyllymetreittäin kirjastossa ja olenkin keskittynyt siksi naisten juomiseen (naisholistit useimmiten juovat salaa ja hoitavat perheen viimeiseen asti) ja spontaanisti raitistuneisiin.

Spontaani raitistuminen tarkoittaa sitä, että lopettaa juomisen itsenäisesti ilman vertaisryhmiä tai ammattiapua. Spontaanisti raitistuneet eivät halua leimautua ja pitävät asian siksi salassa. Yhä useampi tutkimus toteaa spontaanin toipumisen olevan vallitseva tapa päästä eroon päihdeongelmasta.

Moni siis lopettaa alkoholinkäytön ilman ulkopuolista apua ja usein jopa kertomatta lähipiirilleen. Sitä tapahtuu kaikissa ikäluokissa, mutta erityinen piikki tulee siinä vaiheessa, kun ihminen täyttää neljäkymmentä. Yllätys yllätys, minä olin neljäkymmentä  kun lopetin 

Perinteinen ajattelumalli alkoholiongelmasta on mielestäni liian yksipuolinen ja yksinkertaistava. Jos mietit, onko sinulla alkoholiongelma, vastaus on: kyllä.
Siinä vaiheessa kun alkoholin juomisesta seuraa toistuvasti ahdistusta, itsesyytöksiä ja häpeää, on selvää, että se on ongelma.

                    Alkoholi on ongelma, kun se tuntuu siltä.

Jos haluat jättää alkoholin, ja tarvitset siihen apua, ota ensiaskeleet ja tutustu Soberistin maksuttomaan minivalmennukseen.


Avatar photo
Ira Koivu
Soberisti vuodesta 2015. Vapaa viinistä -kirjailija, muutosvalmentaja, yrittäjä. Soberistin missio on muuttaa käsityksiä alkoholista ja raittiista elämästä & tarjota vaihtoehto alkoholista vapautumiseen.

Liity postituslistalle

    Lue lisää