17 joulu 2020 Olen raitistunut väärin

Kehittämäni Helposti ja ilolla -metodi toimii ja vapauttaa naisia alkoholiriippuvuudesta, mutta joidenkin mielestä se on pelottavaa ja vaarallista. Jos ei ole raitistunut vaikkapa 12 askelen menetelmällä, on raitistunut väärin.

Kun vapautin itseni alkoholiriippuvuudesta viisi vuotta sitten ja aloin heti kirjoittamaan kirjaa kokemuksistani, suomalaisen päihdehoidon piirissä oltiin skeptisiä: Miten se jo tossa vaiheessa kirjoittaa kirjan, ihan varmasti retkahtaa. Ei tule onnistumaan.

Todellisuudessa retkahtamisen riskiä ei missään vaiheessa ollut. Iloitsin vapaudesta ja raittiuden tuomasta hyvinvoinnista – ja ruokin sitä iloa jatkuvasti. Missään vaiheessa en pelännyt retkahtamista, ja kun ihminen on peloton, ei riskiä ole.

Koska kirjoitin Vapaa viinistä -kirjan raitistumisprosessin alussa, tuntemani innostus ja ilo uudesta elämästä alkoholista vapaana välittyy lukijoille – ja varmaankin juuri siksi moni lukija on saanut siitä voimaa raitistumiseen.

Tänä vuonna lanseeraamani Soberisti ja sen Helposti ja ilolla -verkkovalmennus on tähän mennessä toiminut kaikilla.

Tämän pitäisi olla iloinen asia, mutta jostain syystä joidenkin tahojen mielestä se on pelottavaa ja väärin.

Eilen minua lähestyi eräs tunnettu henkilö, jota olen tähän mennessä pitänyt avarakatseisena järki-ihmisenä. Hän tyrmäsi ja suorastaan tuomitsi kehittämäni raitistumismetodin: ”Minusta ajatuksesi raitistumisesta ovat tosi pelottavia. Alkoholismi on sairaus, joka määrittää elämää loppuelämän. Sinun metodissasi ikään kuin kielletään sen häpeällinen puoli, ja näin korostetaan häpeällisyyttä.”

Vastasin, että kyllä, ihminen voi olla alkoholisti (tai alkoholiriippuvainen, alkoholiongelmainen), jos alkoholi määrittää elämää. Mutta siinä vaiheessa, kun se ei enää määritä, eikä juomisen halua ole, ihminen on vapaa, raitis, soberisti. Jokainen saa mielestäni itse määritellä tilansa, ja jos haluaa laittaa itsensä pieneen lokeroon, niin siitä vain. Mutta jos ei halua, ei tarvitse.

Minun missioni on nimenomaan hälventää sitä häpeää, jota etenkin naiset kokevat alkoholiriippuvuudestaan. Rikkoa tabu, jotta avun hakeminen ja raitistuminen olisi helpompaa. Että naiset uskaltaisivat raitistua jo ennen kuin ongelma on päässyt todella pahaksi.

Olen aina valmis keskustelemaan erilaisista näkemyksistä avoimin mielin. Ei ole yhtä oikeaa tapaa raitistua. Mutta tässä tapauksessa kävi nopeasti ilmi, että viestin lähettäjä ei todellisuudessa halunnut keskustella, vaan pikemminkin vaientaa minut.

Minua oli kyllä jo aiemmin varoitettu, että jotkut tahot saattavat hyökätä voimakkaastikin minua vastaan. Yhden toipumisaatteen nimeen vannovia löytyy yhteiskunnan kaikista rappusista, eivätkä he välttämättä katso suopeasti tahoa, joka puhuu spontaanista eli ilman tukiryhmiä tapahtuvasta raitistumisesta.
Esimerkiksi AA:ssa ja ylipäätään 12 askelen toiminnassa omavoimaisuus koetaan röyhkeäksi ja suorastaan vaaralliseksi.

Tämän ymmärtää, kun tietää AA:n syntyhistorian: se on yläluokkaisen yhdysvaltalaisen valkoisen miehen, pörssimeklari Bill Wilsonin 1930-luvulla kehittämä metodi yläluokkaisille valkoisille miehille.
Naisilla ei ollut AA:n kokouksiin mitään asiaa, ja jos nainen käytti alkoholia, hän oli täysin epäonnistunut ihminen, ei edes nainen.

AA oli alistavan osapuolen luomus kaltaisilleen: miehille, jotka olivat sairastuneet egoistiseen omavaltaisuuteen ja kuvittelivat olevansa Jumalia. Wilson keksi, että heidän piti nöyrtyä Jumalan edessä päästäkseen alkoholiriippuvuudesta. Ylisuuri ego piti nujertaa, jotta voi parantua.
AA toimikin miehille, mutta ei heilläkään kaikille.

AA.n opit ovat yhä samat kuin perustamisvuonnaan yli kahdeksan vuosikymmentä sitten.

Aika harva, jos yksikään nainen tuolloin, tai edes tänä päivänä kuvittelee olevansa Jumala. Ei ole jalustaa, jolta nainen pitäisi pudottaa.

Alkoholiongelmainen nainen ei tarvitse lisää nöyryyttä ja retkahtamisella pelottelua, vaan lempeyttä, itsemyötätuntoa ja rakkautta. Toipuvan naisen pitää oppia pistämään omat tarpeensa muiden edelle ja opetella vetämään rajat – lempeästi mutta lujasti.

Pitää opetella tervettä itsekkyyttä, josta lopulta hyötyvät myös naisen lähimmäiset. Lentokoneessakin käsketään laittamaan happinaamari ensin itselle ja vasta sitten lapselle. Jos ei pidä huolta omasta hyvinvoinnistaan, ei voi ennen pitkää pitää huolta muistakaan.

Minä en olisi ikinä raitistunut, jos minun olisi pitänyt käydä ryhmissä ja pelätä retkahtamista, jos en kävisi. En olisi raitistunut, jos olisin ajatellut, että olen alkoholisti ja ikuisesti sairas. Että joutuisin kantamaan alkoholistin leimaa otsassani koko elämäni, vaikka olisin ollut raitis 40 vuotta.

Eihän entinen tupakoitsijakaan ole kuivilla oleva tupakoitsija. Hän on savuton.
Niinpä minä vapauduttuani alkoholista, olen raitis, soberisti.

Toisin kuin yhden toipumistavan metodi, kehittämäni metodi perustuu tutkittuun tietoon ja omiin kokemuksiin. Se ottaa myös huomioon ihmisten erilaisuuden: kaikki eivät motivoidu samoista asioista.

On paljon ihmisiä, joille toimii esimerkiksi AA, mutta on myös niitä, joille se ei toimi. Soberistin kohderyhmänä ovat naiset, joka ei koe AA:n sanomaa omakseen eivätkä saa perinteisestä päihdehoidosta apua ongelmaansa. He ovat henkisesti vahvoja, itseohjautuvia yksilöitä, jotka motivoituvat vapaudesta ja ilosta, ja jotka haluavat mieluummin toimia yksin, kun ryhmässä.

AA toimii erityisesti sellaisille henkilöille, joille tärkeintä on ryhmän tuki ja vakaus. Muutosvastarinta on tässä ihmisryhmässä suurinta, koska vakautta priorisoivat pelkäävät yllättäviä muutoksia. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Soberistin kaltainen, aivan uusi ja moderni ajatusmaailma voi pelottaa ja laukaista voimakkaan reaktion.

Meillä on Suomessa valtavasti ihmisiä, jotka kaipaavat apua riippuvuuteensa. Minä toivon, että annettaisiin kaikkien kukkien kukkia ja annettaisiin ihmisten itse määritellä itsensä ja oma tilansa. Ja toivotettaisiin tervetulleeksi päihdehoidon kentälle kaikki tahot, jotka haluavat auttaa.
Sallittaisiin myös ilolla ja spontaanisti raitistuminen.

Toivoisin myös, että suomalainen päihdehoitokenttä tekisi enemmän yhteistyötä, eikä mustasukkaisesti kilpailisi ”asiakkaista” eli ihmisistä, jotka tarvitsevat apua.
Apua ei koskaan voi olla tarjolla liikaa.

Ira Koivu
Soberistin perustaja