Kenelläkään ei ole sen hauskempaa, kuin mitä itse itselleen järjestää. – Tove Jansson

Niin se meni, kolmas joulu ja nyt vuodenvaihdekin absolutistina! Eikä tuntunyt missään, vaikka aikanaan luulin, että raittius on maailmanloppu. Sehän on itse asiassa päinvastoin: saa aloittaa uuden elämän oikeasti, eikä vain krapulassa vannottuna ja pian unohdettuna.

Tämä on toinen uudenvuodenaatto peräkkäin, jonka vietän kotona kissan kanssa kahdestaan.  Tytär palaa isältään huomenna.

Minulla ei yleensä ole mitään ongelmia yksinolossa, päinvastoin. Viihdyn omassa seurassani erinomaisesti, jopa ehkä liiankin hyvin. Ikinä ei tule tylsää hetkeä. Toisin oli silloin, kun vielä käytin alkoholia. Silloin oli jatkuva levottomuus: koko ajan piti olla menossa ja täyttää tyhjät hetket toiminnalla.
Nykyään olen itselleni varsin viihdyttävää seuraa ja osaan myös laiskotella ilman krapulaa. Vietän hyvällä omallatunnolla krapulattomia krapulapäiviä.

Tietyt juhlapyhät nostavat kuitenkin pintaan haikeutta. Uudenvuoden aatto on niistä yksi. Kun katselee ikkunasta tai pihalta ilotulitusta ja kuuntelee kaukaa kantautuvia ihmisten ääniä, tulee olo, että jää jostain paitsi.

Tänä vuonna aion ottaa vastaan uuden vuoden vastaan yksin, mutta en yksinäisenä.

Tein nimittäin surutyön jo etukäteen, tarkalleen ottaen eilen klo 15.05-15.08. Ryvin kolme minuuttia – luvan kanssa – itsesäälissä (= byääh! Musta ei tykätä! Kukaan ei kutsunut uudenvuodenviettoon!), kuivasin muutamat tihrustamani kyyneleet ja lähdin Alkoon ostamaan Lehtikuohua ja kaupasta ainekset kunnon tex tex -ateriaan.

Kuten monta kertaa ennenkin itsesäälifiiliksissä, muistin Tove Janssonin sanat: kenelläkään ei ole sen hauskempaa, kuin mitä itse itselleen järjestää, ja päätin toimia sen mukaan.

Siispä, kun olen tämän postannut, lähden tallille liikuttamaan hevoseni ennen kuin raketit alkavat paukkua. Sitten lämmitän saunan ja korkkaan lehtikuohun jo vilvoittelujuomaksi. Soitan Spotifysta 1920-luvun jazzia ja alan kokata itselleni herkkuateriaa. Syön tex mex -mättöateriani vastoin kaikkia sivistyneen ihmisen tapoja sohvalla leffaa katsoen. Jälkkäriksi mansikkapirtelöä.

Laitan tulen takkaan, luen tai katson toisen leffan. Tai kirjoitan kirjaa, jos laiskottelultani jaksan.

Kun vuosi vaihtuu, menen pihalle katsomaan ilotulituksia ja kippistän lehtikuohulla. Toivotan vuoden 2018 ilolla vastaan, koska kulunut vuosi on ollut rankka itselleni ja monelle muullekin. Saakin jo jäädä taakse, mokoma.

Toivon, että sairastuneet läheiset paranevat ja rahahuolista kärsivät saavat onnenpotkuja ensi vuonna. Toivon meille kaikille onnea, rakkautta, iloa ja menestystä!

Onnellista uutta vuotta!

Ps. En ehdi lähiaikoina päivittää tätä blogia, sillä aloitan yritystoiminnan helmikuussa ja sitä ennen on paljon tehtävää. Mutta jos joku haluaa jakaa tarinansa, miten vapautui alkoholiriippuvuudesta, postaan sen mielelläni tänne muiden vertaistueksi. Voit käyttää nimimerkkiä.

Kolumnia on editoitu 31.12. klo 15.52. Lisätty lause suluissa (= byääh! Musta ei tykätä! Kukaan ei kutsunut uudenvuodenviettoon!),


Avatar photo
Ira Koivu
Soberisti vuodesta 2015. Vapaa viinistä -kirjailija, muutosvalmentaja, yrittäjä. Soberistin missio on muuttaa käsityksiä alkoholista ja raittiista elämästä & tarjota vaihtoehto alkoholista vapautumiseen.

Liity postituslistalle

    Lue lisää